Turvallisuuskomitea

Mikä on Turvallisuuskomitea?

Turvallisuuskomitea avustaa valtioneuvostoa ja ministeriöitä laajoissa kokonaisturvallisuuteen liittyvissä asioissa. Komitea seuraa Suomen turvallisuusympäristön ja yhteiskunnan kehitystä sekä yhteensovittaa kokonaisturvallisuuteen liittyvää ennakoivaa varautumista. Tehtäviin ja toiminnan lähtökohtiin voi tutustua tarkemmin perehtymällä Turvallisuuskomiteasta annettuun asetukseen. Turvallisuuskomitean kokoonpanoon kuuluu kaikkiaan 20 jäsentä ja neljä asiantuntijaa eri hallinnonalojen, viranomaisten ja elinkeinoelämän sektoreilta. Turvallisuuskomitea aloitti toimintansa helmikuussa 2013.

Kokonaisturvallisuuden perusteet

Suomalaisen yhteiskunnan elintärkeät toiminnot ja kokonaisturvallisuuden perusteet on määritelty Yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa vuodelta 2017. Strategian toimeenpanon tavoitteet, valtioneuvoston periaatepäätös kokonaisturvallisuudesta, turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon linjaukset ja hallitusohjelma ovat tärkeimpiä komitean toimintaa ohjaavia asiakirjoja.

Turvallisuuskomitean toiminta

Turvallisuuskomitea kokoontuu noin kerran kuukaudessa. Lisäksi komitea järjestää seminaareja ja kuulemistilaisuuksia järjestöjen, elinkeinoelämän ja muiden yhteistyötahojen kanssa tavoitteenaan herättää keskustelua ja kerätä yhteiskunnan turvallisuuden kehittämisen edellyttämää tietoa. Komitea valmistelee lausuntoja ja suosituksia kokonaisturvallisuuteen liittyvistä asioista, yleensä vastuullisen ministeriön tai muun jäsenensä pyynnöstä. Esimerkkeinä komitean toiminnasta ovat sen ohjauksessa valmistuneet Suomen kyberturvallisuusstrategia ja strategian toimeenpano-ohjelma.

Lisätietoja antaa Turvallisuuskomitean sihteeristö: turvallisuuskomitea@gov.fi