Turvallisuuskomitea ja Huoltovarmuuskeskus järjestivät ennakointiseminaarin

Turvallisuuskomitea ja Huoltovarmuuskeskus järjestivät yhteisen ennakointiseminaarin 9.4.2018.

Seminaarissa kartoitettiin huoltovarmuuden tulevaisuuden skenaarioita monialaisista asiantuntijoista koostuvien työryhmien kesken.

Skenaariotarkastelut ovat erinomainen työkalu ennakoinnin kehittämisessä ja  niiden myötä tuotettu aineisto muodostaa arvokkaan tietovarannon huoltovarmuustyön suunnittelussa ja päätöksenteossa. Ne mahdollistavat paitsi huoltovarmuuden uhkien, myös kehitysmahdollisuuksien tunnistamisen.

Huoltovarmuus on yhteiskunnan elintärkeä toiminto

Yhteiskunnan turvallisuusstrategia nojautuu vahvasti kokonaisturvallisuuden periaatteelle, jonka mukaisesti elintärkeistä toiminnoista huolehditaan yhteistyönä viranomaisten, elinkeinoelämän, järjestöjen ja kansalaisten välillä. Tämä yhteistyö korostuu aivan erityisesti elintärkeissä toiminnossa talouden, infrastruktuurin ja huoltovarmuuden saralla.

Huoltovarmuusneuvosto valmistelee parhaillaan valtioneuvoston pyynnöstä esitystä uudeksi päätökseksi huoltovarmuuden tavoitteista. Ensimmäinen huoltovarmuuden tavoitepäätös annettiin vuonna 1988 ja nykyinen, voimassa oleva, vuonna 2013. Päivityksissä on vuosien varrella pyritty vastaamaan muuttuviin olosuhteisiin ympäristössämme. Huoltovarmuustyöllä on maassamme vahvat perinteet ja toimiva organisaatio, joten mullistaviin uudelleenlinjauksiin tuskin tälläkään kertaa on tarvetta. Teknologian murros, digitalisaatio, kasvavat kyberuhat ja elinkeinoelämän kansainvälisten verkostojen korostuminen ovat kuitenkin sellaisia muutosvoimia joihin myös huoltovarmuustyön on sopeuduttava. Samalla turvallisuustilanne ympärillämme on laajasti ottaen muuttunut.

Esitystä huoltovarmuuden tavoitteista ei tätä kirjoitettaessa ole vielä annettu. Haluaisin kuitenkin nostaa esille muutamia havaintoja valmistelutyön yhteydessä käydystä keskustelusta.

Huoltovarmuustyön keskeinen perusta on julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus, joka on yksityiselle sektorille vapaaehtoista. Yksityisen sektorin sitoutuminen ja mahdollisuudet huolehtia osuudestaan on siksi kaikin tavoin varmistettava. Tämä puolestaan edellyttää vahvaa taloutta ja kilpailukykyistä teollisuutta jolla on halu ja kyky investoida Suomeen. Vain vahva teollinen pohja turvaa huoltovarmuuden pitkäaikaisen rahoituspohjan.

Nyky-yhteiskunnan riippuvuus keskeyttämättömästä sähkönsaannista myös poikkeusoloissa on ollut tämän Huoltovarmuusneuvoston asialistalla useamman kerran. Kysymys nousee julkiseen keskusteluun ainakin kerran vuodessa kovien pakkasten kohdatessa. Kuluvana vuonna kulutushuippu osui helmikuun 28. päivälle ja taas kerran on todettava, että olimme erittäin merkittävissä määrin riippuvaisia tuontisähköstä. Tilanne hoidettiin mallikkaasti ja kaupallisesti varmasti parhaalla mahdollisella tavalla. En kuitenkaan voi välttyä huolelta miten riippuvaisia näissä tilanteissa olemme toimivista, riittävistä siirtoyhteyksistä ja ennen kaikkea siitä, että tuotantokapasiteetti myös naapurimaissamme on riittävää. Tavoitteeksi olisikin otettava energiaomavaraisuuden turvaaminen myös poikkeusoloissa, vaikka se joskus onkin ristiriidassa keskeisten ilmastopoliittisten tavoitteiden kanssa.

Huoli turvatusta sähkönjakelusta koskettaa myös tiedonsiirto- ja viestintäyhteyksiä. Yhteiskunnan toiminnot ovat tänään pitkälti langattomien verkostojen varassa ja niiden toimivuuden – myös poikkeusoloissa – tulee olla huoltovarmuusorganisaation huomion kohteena. Toinen keskeinen, joka puolelle yhteiskuntaa ulottuva toimija on rahoitussektori. Olemme jo ns. normaalioloissa kokeneet miten häiriöt maksuliikennejärjestelmissä vaikuttavat yhteiskunnan kaikkiin toimintoihin. Näiden uhkien torjuminen olosuhteissa joissa pankkisektori on laajasti kansainvälinen, asettaa aivan uudentyyppisiä haasteita. Sama koskee logistisia verkostoja ja palveluita.

Näillä nostoilla en millään tavalla halua vähätellä huoltovarmuusjärjestelmän perinteisempiä fokusalueita kuten elintarvikehuoltoa, sosiaali- ja terveydenhuoltoa tai lääkejakelua. Puhumattakaan maanpuolustusta tukevasta teknologiasta, tuotannosta ja palveluista. Uskon että nämä kaikki saavat myös uusissa tavoitteissa ansaitsemansa huomion.

Onneksi ja pitkälti monivuotisen, järjestelmällisen työn tuloksena huoltovarmuuden rahoituspohja on tänään vahva ja nauttii laajaa yhteiskunnallista tukea. Sen varaan on siksi mahdollista rakentaa myös uusia, vaativampia tehtäviä vastaamaan muuttuvan yhteiskunnan vaatimuksia muuttuvassa maailmassa.

Ole Johansson

Vuorineuvos,

Huoltovarmuusneuvoston puheenjohtaja

Kun taivas putoaa niskaan

Meidän varautumisen parissa työskentelevien on lähdettävä pahimmista skenaarioita ja mietittävä sitä, kuinka toimia, kun taivas putoaa niskaan.  Ensinnäkin on myönnettävä, ettemme kykene kaikkia uhkia hallitsemaan, vaan on kyettävä varautumaan ennakoimattomaan. Toiseksi on uskallettava ajatella toisin ja tuulettaa perinteistä uhkalähtöistä varautumista. Kun riskit ovat systeemisiä, tulee tarkastelu ulottaa laaja-alaiseksi. Tämä haastaa myös perinteiset toimivaltarajat. On uskallettava kyseenalaistaa, ja oltava rohkeutta saattaa kaikki toimijat yhteisen asian äärelle.  Nyky-yhteiskunnassa meistä jokainen voi olla, ja on tarvittaessa turvallisuustoimija.

Resilienssi – kyky joustaa kriisissä ja palautua sen jäljiltä on viime vuosien varautumiskeskustelussa noussut muoti- tai iskusanaksi. Resilienssillä on juurensa psykologiassa ja luonnontieteissä, ja sille löytyy useampi määritelmäkin asiayhteydestä riippuen. Yhteiskunnan kriisinkestävyyttä määrittävällä resilienssillä tarkoitetaan pelkistetysti yhteiskunnan kykyä joustaa kriisissä ja palautua takaisin tapahtuneen jälkeen.  Yhteiskunnan resilienssi taas perustuu sen osien, yksilöiden ja yhteisöjen vastaavaan kykyyn. Resilienssi on ensi sijaisesti ominaisuus, ei perinteinen suorituskyky, ja se rakentuu monen tekijän summasta. Yksilötasolla merkittäviä ovat esimerkiksi osaaminen, reagointikyky, sosiaalinen pääoma sekä luottamus.

Monimutkaistuvassa maailmassa yhteistyö ja sen koordinaatio sekä tiedonkulku eri toimijoiden välillä on ratkaisevaa. 

Yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa on erinomaisesti tunnistettu ja kuvattu se, miten turvallisuus koskettaa meitä kaikkia ja miten hyvinkin erityppiset toimijat voivat tilanteen niin vaatiessa muuttua turvallisuustoimijoiksi. Kansalaisyhteiskunnan osalta järjestöillä on erityinen rooli, mikä YTS:ssä on ansiokkaasti tuotu esiin. Kuva jää kuitenkin mielestäni jossain määrin yksipuoliseksi, ja järjestöjen kuvaaminen vain viranomaistoiminnan jatkeeksi, apukäsiksi kun jotain on tapahtunut, on turhan rajaava. Yhteiskunnan resilienssin kannalta järjestöillä ja käytännössä siis niissä tehtävällä vapaaehtoistyöllä on itseisarvonsa, sosiaalista pääomaa lisäävänä ja sitä kautta hyvinvointia edistävänä sekä ongelmia ennaltaehkäisevänä toimintana. Järjestöt ovat myös keskeinen rajapinta julkisen sektorin sekä järjestäytymättömän kansalaisyhteiskunnan – neljännen sektorin välillä.  Tämä kaikki on äärimmäisen arvokasta yhteiskuntamme resilienssin kannalta.

Ilman yhteistoimintaa ja erityisesti toimivia rajapintoja, kansalaisyhteiskunnan rooli kokonaisturvallisuudessa jää nimelliseksi.

Järjestöjen suhdetta kokonaisturvallisuuteen mietittäessä on hyvä huomata, että myös järjestötoiminta on murroksessa. Sitoutumisen aste ja osallistumisen tavat muuttuvat kovaa vauhtia. Positiivista kuitenkin on se, että auttamishalu ei näytä hiipuvan ja että ihmiset ovat edelleen valmiita toimimaan lähipiirinsä ja yhteiskunnan hyväksi, kun apua tarvitaan.  Tätä valmiutta ja halukkuutta on syytä vaalia ja tunnistaa sen arvo. Kyse ei ole ehtymättömästä luonnonvarasta, vaan sosiaalisesta, ylläpitoa ja kehittämistä vaativasta resurssista.  Keskittyminen vain järjestölähtöiseen palvelutuotantoon, valmiustoimintaan, on vaarallista. Tiedämme, että esimerkiksi palokuntatoiminnassa keskittyminen vain palvelutuotantoon, voi ennen pitkää johtaa koko toiminnan hiipumiseen. Erilaisten teknisten ja muiden osallisuuden esteiden raivaamiseen tulee myös kiinnittää jatkossa enemmän huomiota. Myös rakenteissa ja yhteistoimintamalleissa on kehitettävää.

Järjestöt kykenevät huolehtimaan ja turvaamaan omat vapaaehtoisensa sekä uudistamaan toimintaansa vapaaehtoistoiminnan muuttuvien tarpeiden mukaan. Ilman yhteistoimintaa ja erityisesti toimivia rajapintoja, kansalaisyhteiskunnan rooli kokonaisturvallisuudessa jää kuitenkin nimelliseksi. Rajapinnan kehittäminen edellyttää jo toteamaani esteiden raivausta, mutta julkiselta sektorilta uskallusta osallistaa järjestöt ja kansalaisyhteiskunta sekä kykyä tunnistaa ja kunnioittaa vapaaehtoistoiminnan reunaehtoja. Alueelliset varautumisen yhteistoimintaelimet, foorumit, ovat hyvä ja tärkeä avaus ja tällaisia yhteistoiminnan alustoja tarvitaan kaikilla tasoilla. Modernissa yhteiskunnassa varautumisessa tulee entistä enemmän kiinnittää huomiota eri sektorirajat ylittäviin kokonaisuuksiin. Tämä pätee hyvin myös järjestöjen ja julkisen sektorin yhteistyöhön.

Vastaavasti järjestöiltä edellytetään yhteistyökykyä ja keskinäistä koordinaatiota. Erityisesti nyt kun Yhteiskunnan turvallisuusstrategiaa ollaan viemässä käytäntöön. Järjestöjen ja Turvallisuuskomitean yhteinen toimeenpano-ohjelma voisi tässä olla ratkaisu toimia koordinoidusti yhteisen tavoitteen hyväksi.

Kahdesta edellä mainitusta huolehtien voimme aidosti sitouttaa järjestöissä ja koko kansalaisyhteiskunnassa olevan potentiaalin osaksi kokonaisturvallisuutta.

Simo Weckstén

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK, hallituksen puheenjohtaja

Tiedote: Turvallisuuskomitea järjesti hybriditurvallisuustutkimuksen seminaarin

Turvallisuuskomitea järjesti torstaina 15.2. hybriditurvallisuustutkimuksen seminaarin Helsingissä, joka keräsi paikalle yli sata osallistujaa.

Hybriditurvallisuustutkimuksen seminaarissa esiteltiin alan suomalaista tutkimuskenttää ja verkostoiduttiin tutkimuksen tuottajien ja soveltajien kesken. Seminaariin osallistui valtionhallinnon, akatemian ja elinkeinoelämän edustajia. Osallistujat kuulivat alustuksia alan tuoreesta tutkimuksesta, jonka jälkeen alan asiantuntijat kävivät paneelikeskustelua tutkimustulosten hyödyntämisestä hybriditurvallisuustyössä.

Tiedote: Turvallisuuskomitean kokous 12.2.2018

Turvallisuuskomitea kokoontui vuoden 2018 ensimmäiseen kokoukseensa maanantaina 12.2.2018. Kokouksen pääaiheina olivat julkishallinnon digitaalisen turvallisuuden tila ja Yhteiskunnan turvallisuus 2017- raportin käsittely.

VAHTI-pääsihteeri Kimmo Rousku alusti Turvallisuuskomitean jäsenille julkishallinnon digitaalisen turvallisuuden tilasta. VAHTI on valtiovarainministeriön asettama julkisen hallinnon digitaalisen turvallisuuden johtoryhmä, joka toimii julkishallinnon digitalisaation ja digitaalisen turvallisuuden kehittämisen, sekä ohjauksesta vastaavien organisaatioiden yhteistyö-, valmistelu- ja koordinaatioelimenä.

Pääsihteeri Rousku totesi, että julkishallinnon työntekijöiden luottamus tietoturvallisuuteen on VAHTI:n toteuttaman kyselytutkimuksen mukaan heikentynyt. Valtaosa tuloksista osoittaa sen, että erilaiset toimintaympäristön muutokset tulevat aiheuttamaan jatkossa yhä enemmän häiriöitä meille niin ICT-palvelutuotannon, kuin tieto- ja kyberturvallisuuspoikkeamien kautta. Valtiovarainministeriö on käynnistämässä julkishallinnon digitaalisen turvallisuuden kehittämisohjelman, jonka avulla varaudutaan toimintaympäristössä tapahtuviin muutoksiin ja kehitetään laaja-alaisesti digitaalista turvallisuutta.

Turvallisuuskomitean pääsihteeri Vesa Valtonen esitteli luonnoksen Yhteiskunnan turvallisuus 2017- raportista, joka on katsaus yhteiskuntamme varautumisen tilasta vuonna 2017.

Turvallisuuskomitea kokoontuu seuraavan kerran 12.3.2018.

Kainuun lumituhot olivat testi valmius- ja varautumisjärjestelmille

Viime viikkojen runsaat lumisateet, myrskyt ja niistä seuranneet sähkökatkokset ovat herättäneet kysymyksiä Suomen varautumisesta sähköjärjestelmien turvaamiseksi. On myös penätty viranomaisten vastuuta asiassa ja ihmetelty, miksei Suomessa osata varautua paremmin tällaisiin häiriöihin.

Suomi on varautumisen ja valmiustoiminnan saralla yksi maailman kärkimaita, ja alueellinen valmistautuminen kattaa koko maan. Varautuminen ja valmius ovat kuitenkin monisyisiä asioita ja vaativat jatkuvaa kehittämistä. Tässä blogikirjoituksessa tehdään katsaus siihen, kuinka häiriötilanteisiin varaudutaan, ja kuinka aikaisempien häiriötilanteiden opeista voi jalostaa toimivia varautumismalleja.

Suomalaisen varautumisen yhteistoimintamallin, kokonaisturvallisuuden, voimavara on turvallisuustoimijoiden yhteistyössä. Yhteistyön toimivuutta testataan ja kehitetään jatkuvasti valmiusharjoituksissa, joita järjestävät niin ministeriöt, aluehallinto, yksittäiset kunnat, elinkeinoelämän palveluntuottajat kuin järjestötkin. Harjoittelun myötä tilanteisiin voidaan tosipaikan tullen reagoida nopeasti ja joustavasti. Harjoituksissa käytetään erilaisia tilanneskenaarioita, joiden kautta opittuja toimintamalleja on mahdollista soveltaa erilaisiin uhkatilanteisiin.

Paikallisen ja alueellisen tason varautumista on kehitetty vuosien saatossa useissa projekteissa ja hankkeissa. Muun muassa Kuntaliiton toteuttama ja Huoltovarmuuskeskuksen rahoittama kuntien jatkuvuudenhallintaprojekti KUJA, tukee ja kehittää kuntien sekä tulevien maakuntien varautumista ja jatkuvuudenhallintaa. Projektissa luodaan ja jalkautetaan kunnille ja kuntakonserneille yhtenäiset perusteet, toimintamallit sekä työvälineet varautumistoimintaan. Kuntaliiton sivuilta löytyy työkaluja kunnallisen varautumistoiminnan kehittämiseen (kts. Kuntaliitto).

25514241408 bbc6aa155f k

(Photo credits: Wille Markkanen, Visit Lakeland, ‎Dec ‎28‎, ‎2017, https://flic.kr/p/ESBa4W)

Tykkylunta tupaan

Joulun välipäivinä alkoi vuosikymmenten pahin sähkövika, kun runsaiden lumisateiden seurauksena sähkölinjoille kertynyt lumi katkoi sähkölinjoja ja vei pahimmillaan sähköt ja lämmityksen kymmeniltä tuhansilta suomalaisilta Itä-Suomen ja Kainuun alueilla.*

Vuonna 2013 voimaan tulleen sähkömarkkinalain mukaan verkkoyhtiöillä on velvoite rakentaa jakeluverkkonsa niin, että myrskyt tai lumet eivät asemakaava-alueella aiheuta yli kuuden tunnin sähkökatkoja. Haja-asutusalueella yläraja on 36 tuntia. Laki vaatii muutoksia porrastetusti: vuoteen 2020 mennessä varmuusehtojen tulee täyttyä puolella ja vuoteen 2024 mennessä 75 prosentilla sähköyhtiöiden asiakkaista. Lainsäädännön kehittäminen on yksi tapa, jolla varautumista voidaan edistää valtakunnallisesti. Varautumiseen liittyy kuitenkin paljon alueellisia ja paikallisia näkökulmia, jotka ovat häiriötilanteiden selvittämisen kulmakiviä.

On hyvä muistaa, että laki edellyttää kunnilta varautumistoimintaa niin normaaliolojen, häiriötilanteiden kuin poikkeusolojenkin varalle. Kuntien on myös pelastuslain nojalla mahdollista saada tukea alueensa pelastuslaitokselta kunnan valmiussuunnitteluun. Myös maakuntien tehtävänä on alueellisesta ennakoinnista huolehtiminen ja alueellisen varautumisen yhteensovittaminen. Maakuntauudistuksen valmistelussa ja pelastustoimen uudistuksessa alueellisen varautumisen johtaminen, suunnittelu, ohjaus ja valvonta ovat keskeisiä kehittämistehtäviä.

*Itä-Suomen ja Kainuun tapauksissa lumivahingot johtuivat runsaista lumi- ja räntäsateista sekä lumen kertymisestä puihin.

Kokemuksista on otettu opiksi

Vuosina 2010-2011 Etelä-Savon maakuntaa koettelivat voimakkaat myrskyt ja lumisateet. Sähkönjakelun ja matkapuhelinverkon laajojen häiriöiden jälkeen maakunnan varautumis- ja valmiustoimintaa ollaan kehitetty laajalti. Toimintaa kehitettäessä maakunnalle tehtiin yhteinen valmiussuunnitelma, joka täydentää kuntien valmiussuunnitelmia erittelemällä kattavasti muun muassa eri viranomaisten voimavarat ja tehtävät. Maakuntaan kehitettiin myös yhteinen turvallisuussuunnitelma, jonka avulla turvallisuusnäkökulma sisällytetään kaikkeen viranomaisten päätöksentekoon ja toimintaan.

Varautumistoiminnassa on olennaista, etteivät viranomaiset ja muut toimijat keskitä voimavarojaan päällekkäisiin toimintoihin. Varautumisen huolellinen suunnittelu mahdollistaa myös virka-avun toimivan kohdentamisen. Varautumissuunnitelmat niin kunta- kuin maakuntatasollakin ovat erinomaisia turvallisuustoiminnan työkaluja. Maakuntia ja kuntia kannustetaankin benchmarking –tyyppiseen parhaiden käytänteiden hyödyntämiseen ja poikkihallinnollisen viestinnän kulttuuriin. Lumisateiden aiheuttamat häiriöt eivät suinkaan ole ainutlaatuisia, vaan edustavat sähköriippuvuuden merkitystä yhteiskunnassamme (kts. Sähköriippuvuus modernissa yhteiskunnassa). Valtakunnallisten viranomaisten, sekä muiden kuntien ja maakuntien käytänteistä häiriötilanteiden varautumiseen voi mallintaa toimivia käytänteitä myös omalle alueelle.Kuva1

Miten kriisitilanteessa tulee viestiä?

Kainuun lumiongelmat nostivat esille myös tiedotuksen ja viestinnän tärkeyden kriisitilanteissa. Kansalaisen kannalta on olennaista tietää, kuinka kauan sähkökatkojen oletetaan kestävän ja mistä kansalainen voi saada tarvittavan lisäavun arkeensa. Keskeistä on, että viranomaiset ottavat kaikki mahdolliset kanavat käyttöönsä. On viestittävä sosiaalisessa mediassa, verkkosivuilla, radiossa, televisiossa ja pidettävä vapaaehtoiset sekä paikallismedia ajan tasalla. Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen suunnittelija Johanna Franzen on summannut sähkökatkoihin liittyvää kriisiviestintää hyvin blogikirjoituksessaan.

Vaikka viranomaiset, palveluntuottajat ja järjestöt tekevät kaikkensa häiriötilojen ennakoimiseksi ja niihin reagoimiseksi, on syytä painottaa myös kansalaisten omaa varautumista. Kansalaisten varautumisessa erityisenä kehittäjänä toimii järjestösektori, joka mm. kouluttaa kansalaisia häiriötilanteiden varalle. Muun muassa Marttajärjestö ja SPEK jakavat koottua tietoa kotivarasta ja häiriötilanteisiin sopeutumisesta (kts. Kotivara ja Kodinturvaopas)

Sähkökatkoja varten on tehty myös hyvä opas, Pahasti poikki, jonka voi ladata puolustusministeriön sivuilta. Siitä voi helposti tarkistaa, mitä asukas voi itse tehdä häiriötilanteen helpottamiseksi.

Kirjoittajat: Aleksi Kuutio ja Emmi Korkalainen, Turvallisuuskomitean sihteeristö