MCDC: Monikansallisen kykyjenkehittämisohjelman seminaari 30.5.2017

Monikansallisen kykyjenkehittämisohjelman (MCDC) kansallinen 2015–2016 kampanjan päätös- ja 2017–2018 kampanjan avausseminaari järjestetään 30.5.2017 klo 08.00–12.00 Säätytalolla. Seminaarin tarkoituksena on viestiä päättyneessä tutkimussyklissä saavutetuista tuloksista ja alkavan syklin tutkimusprojekteista. Tavoitteena on myös kansallisen asiantuntijaverkoston vahventaminen.

Kehittämiskampanja on kansainvälistä ryhmätyötä, jossa kehitetään monikansallisessa operaatiossa tarvittavia ei-materiaalisia suorituskykyjä. Tavoitteena on edistää operaatioon osallistuvien maiden ja organisaatioiden yhteensopivuutta. Kampanjan johtovaltio on USA ja työhön osallistuu 22 valtiota sekä Naton kehittämisestä vastaava johtoporras (Allied Command of Transformation, ACT) ja EU:n puolustusvirasto (European Defence Agency, EDA).

Suomen osallistumisen päätavoitteena on kehittää yhteensopivuutta ja siten parantaa osallistumisvalmiuksia monikansallisiin operaatioihin. Kansainväliseen yhteistyöhön osallistumisella Suomi profiloituu aktiivisena toimijana ja käytännön työn ohessa saadaan käsitys muiden maiden näkökulmista ja kannoista.

Ilmoittautuminen seminaariin 25.5. mennessä osoitteessa: https://www.webropolsurveys.com/S/F298A0A054E2F164.par

Ohjelma 30.5.2017

08.00–08.30 Ilmoittautuminen ja kahvi

08.30–08.40 Johtoryhmän avaussanat: Prikaatikenraali Vesa Virtanen, Ulkoasiainsihteeri Pasi Kokkonen

08.40–08.50 Kansallisen koordinaattorin avaussanat. Äänestysohjeet. Materiaalin saatavuus.

08.50–09.00 Lääkinnällinen yhteensopivuus: Ylieläinlääkäri (PV), dos. Ari Hörman

09.00–09.10 Autonomiset järjestelmät ja niiden suojaaminen: Pääsihteeri (MATINE) Pekka Appelqvist

09.10–09.20 Yhteisoperaatiot rannikkoalueella: Komentaja Ilja Hakanpää

09.20–09.30 Sosiaalisen median hyödyntäminen: TBD

09.30–09.40 Puolustukselliset kyberoperaatiot: Tutkimusalajohtaja Topi Tuukkanen

09.40–09.50 Hybridisodankäynti: Poolisihteeri, erikoisasiantuntija Pasi Eronen

09.50–10.10 TAUKO

10.10–10.20 Integrating Lethal and Non-lethal Actions: TBD

10.20–10.30 Coalition Personnel Recovery Capability: TBD

10.30–10.40 The Development of Agile Command and Control: Tutkimusalajohtaja Teemu Metsola

10.40–10.50 Global Integrated Logistics for Rapid Aggregation: Tohtori Sari Uusipaavalniemi

10.50–11.00 Medical Modular Approaches: Ylieläinlääkäri (PV), dos. Ari Hörman

11.00–11.10 International Cyberspace Operations Planning Course: Tutkimusalajohtaja Topi Tuukkanen

11.10–11.20 Military Strategic Communication: Yliluutnantti, VTM, Tommi Kangasmaa

11.20–11.30 FMCM Follow On: Neuvotteleva virkamies Antti Häikiö

11.30–11.40 Countering Hybrid WF2: Erikoistutkija Juha-Antero Puistola

11.40–12.00 LOPPUKESKUSTELU