Häiriötilanteiden hallinta ja johtaminen – ajatuksia koronakeväästä

Monimuotoisten ja nopeasti kehittyvien häiriötilanteiden hallinta edellyttää oikea-aikaista ja joustavaa reagointia. Toiminnan koordinointi ja tiedonkulku on varmistettava eri viranomaisten ja muiden turvallisuustoimijoiden yhteistoiminnalla. Valtioneuvostossa toimivaltainen ministeriö tai valtioneuvoston kanslia kutsuu tarvittaessa koolle ylimääräisen valmiuspäällikkökokouksen. Tarvittaessa valtioneuvoston tilannekeskuksen toimintaa vahvennetaan koordinoidun tilannekuvan muodostamiseksi. Yhteistoimintaa koordinoimaan ja asiaa valmistelemaan voidaan kokoontua myös erikseen nimettävällä kokoonpanolla, joka voi valmistella tilanteen koordinointiin liittyviä asioita valmiuspäällikköjen johdolla kansliapäällikkökokouksia varten. Valtion johtotasolla toimivaltainen ministeriö johtaa toimintaa ja tarpeen mukaan ministeriöiden yhteistoimintaa.

Kysymyksenä keväästä ja menneestä kesästä jää, käytettiinkö olemassa olevaa organisaatiota suunnitellulla tavalla. Vai onko luotu organisaatio sellainen, joka ei vastannutkaan tarpeeseen? Työ oppien ja havaintojen keräämiseksi on aloitettu. Tärkeää onkin pitää mielessä, että emme varaudu uuteen koronapandemiaan vaan yhteiskuntaa koskevaan kriisiin, joka saattaa olla mikä vain. Erilaisia uhkia on kuvattu Kansallisessa riskiarviossa. Organisaation ja tilanteenhallinnan pitäisi siis vastata näihin kaikkiin ainakin suuntaa antavasti. Yksi näkemys ehdittiin saamaan Kansallisen turvallisuuden vaikutusten arviointi -raportissa juuri korona pandemian käynnistyttyä ja siitä käytiinkin hieman keskustelua.

Jokainen kriisi on omanlaisensa ja siitä ehkä juontuukin sanonta, että organisaatiot valmistautuvat aina edelliseen kriisiin. Tulevaisuuden ennustaminen ja etenkin kriisien ennakointi on hyvin vaikeaa. Mennyt ei määritä tulevaa, mutta se mikä tapahtuu yhtenä hetkenä, vaikuttaa siihen mitä tapahtuu seuraavassa hetkessä. Nykyisyys sisältää tekijöitä, jotka muovaavat tulevaisuuden, mutta niiden yhteisvaikutusta on mahdotonta ennakoida täysin. Ympäröivän maailman kanssa jatkuvasti tapahtuva vuorovaikutus johtaa tilanteeseen, jossa asioiden yhteenkietoutuminen synnyttää epälineaarisia vaikutuksia.

Näin ollen organisaatioiden tulisikin olla joustavia mukautumaan yllättäviin tilanteisiin. Lisäksi niiden tulisi olla kykeneviä yhteistyöhön muiden organisaatioiden kanssa. Jo normaalioloissa yhteistyöhön tulisi kannustaa ja yhteistyötahoihin tutustumiseen käyttää aikaa. Näin syntyy parhaita tuloksia. Kuitenkin ilman selkeää rakennetta ja johtosuhteita koordinoitu yhteistoiminta ei ole mahdollista. Yhteinen toimintatapamalli antaa myös selkänojan, johon on mahdollista turvautua ja se antaa luottamusta siihen, että muutkin toimivat samojen ohjeiden mukaisesti. Huolimatta valmistautumisesta kriisit yleensä alkavat yllätyksenä. Varautumisen taso merkitsee kuinka hyvä resilienssi maalla on. Hyvin varautunut organisaatio mukautuu nopeasti uusiin olosuhteisiin ja alkaa toimimaan niiden vaatimusten mukaisesti. Tämä mukautumisen aika kertoo valmistautumisen onnistumisesta.

Kokonaisturvallisuuden yhteensovittamista tehdään olemassa olevissa varautumisen yhteistyöryhmissä eli Turvallisuuskomiteassa sekä valmiuspäällikkö- ja valmiussihteerifoorumeilla. Puolustusneuvosto lakkautettiin perustuslakiuudistuksen yhteydessä 2000 ja tilalle tuli menettely, jossa kokonaisturvallisuutta yhteensovitetaan virkamiesvalmisteluna ja päätökset tehdään ministerivaliokunnissa, TP-UTVA:ssa ja valtioneuvoston yleisistunnossa. Perusperiaatteet löytyvät yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa, joka on hyväksytty valtioneuvoston periaatepäätöksenä vuonna 2017. Koronatilanteessa Valtioneuvosto päätyi ottamaan käyttöön poikkeusolojen johtamisessa hieman erilaisen rakenteen. Poliittisen johdon ja virkamiesvalmistelun yhteistyössä tarvitaan hyvää vuoropuhelua, ja nykyiset rakenteet vaikuttavat toimivilta. Turvallisuuskomitean tehtävänä ei ole johtaa tai käskeä, vaan selvittää, tukea ja yhteensovittaa. Toimivaltainen viranomainen vastaa toteutuksesta lakisääteisin perustein. Kansallisen turvallisuuden arviointi osana lainsäädäntöprosessia voitaisiin nähdäkseni toimeenpanna nykyisiin varautumisen ja valmiuden yhteistyöryhmiin tukeutuen ja nykymallisessa virkamiesvalmistelussa. Se olisi mielestäni perusteltua ja myös kustannustehokasta. Normaaliolojen varautuminen tekee meistä vahvempia kriisien kohdatessa. Keskeistä on koordinaatio ja halu koordinoida silloin kun eteen tulee asioita, jotka koskevat useampaa hallinnonalaa ja viranomaista.

Organisaatioiden välille tarvitaan luottamusta ja toisten tuntemista. Tällöin yhteistoiminta ja kommunikointi ovat mahdollisia. Tilanteen vaatimia yhteistoiminnan muotoja kyetään luomaan ja keskeiset toimijat itseorganisoituvat tarpeen mukaan. Päätöksen tekijät eivät kuitenkaan voi olla tuntemattomia tai tilanteen mukaan valittavissa. Vastuullinen ministeriö tai virasto tekee päätökset ja vastuullinen virkamies valmistelee päätöksen. Ministeriöiden ja hallinnonalojen välisten raja-aitojen madaltaminen on keskeisin tavoite, ei uusien organisaatioiden luominen. Toimintojen tulisi olla osa virkamiesten normaaliolojen tehtäviä. Kriisitilanteissa tehtäviä joudutaan tarkentamaan ja priorisoimaan, mutta sitä tuskin pystytään välttämään missään tilanteessa. On myös huomattava, että väkisin luodut organisaatiot tai ulkoapäin luotu järjestys eivät välttämättä lisää selkeyttä tai varmista tilanteen ratkeamista paremmin. Pahimmillaan yhteistyö kärsii ja yhteinen päämäärä katoaa tai hämärtyy. Päämäärän, tarkoituksen ja kommunikaation tulisikin olla toiminnan kantavia tekijöitä.

Jukka Juusti
Puolustusministeriön kansliapäällikkö ja Turvallisuuskomitean puheenjohtaja