Pelastustoimi – luotettu turvallisuusviranomainen

Tutkimuksissa, joissa mitataan kansalaisten luottamusta viranomaisiin, pelastustoimi on menestynyt erinomaisesti. Viimeisimmän tutkimuksen mukaan jopa 98 prosenttia vastaajista luottaa pelastustoimen viranomaisiin.

Palomiehen ammatti on noussut suosituksi ja arvostetuksi ammatiksi. Hyviin lukuihin on varmaan monta syytä, mutta yhtenä voi olla se, että pelastustoimi näkyy paikallisessa arjessa ja on sopimuspalokuntatoimintaan tukeutuvana onnistunut säilyttämään palvelutasonsa keskeisen elementin, nopean avun tarjonnan, erinomaisella tasolla. Monista talouden säästötoimista huolimatta pelastuslaitosten valmiusajat ovat pysyneet hyvinä. Pelastuslaitokset hoitavat vuosittain noin 100 000 pelastustehtävää ja 400 000 ensihoitotehtävää. Kiireellisissä pelastustehtävissä ensimmäisen yksikön toimintavalmiusaika oli vuonna 2015 keskimäärin 9:24 minuuttia yksikön saamasta hälytyksestä. Korkeimman riskiluokan alueilla toimintavalmiusaika on pääosassa hälytyksiä 6 minuuttia tai nopeampi. Harvaan asutuillakin seuduilla ensimmäinen yksikkö on paikalla pääosassa hälytyksiä alle 13 minuutissa. Pelastuslaitos lähteekin jossain päin maata tehtävään kerran minuutissa.

Pelastustoimen järjestelmä uudistettiin perusteellisesti vuonna 2004, jolloin kuntakohtaisista palokunnista muodostettiin kuntien ylläpitämät 22 alueellista pelastuslaitosta. Aikanaan kritisoitu uudistus on osoittautunut onnistuneeksi ja on varmasti luonut pohjan sille, että edellä kuvatut luvut on kyetty saavuttamaan.

Nyt on odottamassa uusi uudistus, joka kytkeytyy läheisesti käynnissä olevaan sosiaali- ja terveystoimen uudistukseen ja itsehallintoalueiden, maakuntien, muodostamiseen. Tarkoituksena on siirtää pelastustoimen hoito maakuntien järjestettäväksi samoin kuin sosiaali- ja terveystoimen palvelutkin. Pelastustoimen järjestäminen saman toimijan toimesta kuin sosiaali- ja terveystoimi, on välttämätöntä, jotta pelastustoimi voi jatkossakin toimia ensihoitopalvelujen tuottajana nykyisessä laajuudessa.

Pelastuslaitokset ovat osallistuneet ensihoitopalvelujen tuottamiseen yli 100 vuoden ajan. Toiminnalla saadaan yhteiskuntaa hyödyttäviä synergiaetuja ja toisaalta parannetaan valmiuksia suuronnettomuustilanteissa. Se, että pelastajilla on peruskoulutuksensa mukaisesti ensihoito-osaamista, antaa toisaalta mahdollisuuden siirtää voimavaroja pelastustoimen ja ensihoidon välillä tarvittaessa ja toisaalta se myös parantaa pelastustoiminnan laatua, kun pelastajat tehtävissään osaavat ottaa huomioon myös pelastettavien hoitoon liittyvät perusasiat. Erityisesti harvaan asutuilla seuduilla yhteinen tekeminen mahdollistaa ylipäätään niin pelastustoimen kuin ensihoitopalvelunkin. Päinvastainen ratkaisu merkitsisi pelastustoimen huomattavaa supistumista, ensivastepalvelun asteittaista loppumista ja pelastajan ammattitaidon huomattavaa kaventumista. Kaikki nämä heikentäisivät suomalaisten arjen turvallisuutta.

Nyt toteutettava uudistus ei ole pelkästään tehtävien siirto kunnilta tuleville itsehallintoalueille. Pelastustoimen lainsäädäntö uudistetaan perusteellisesti niin, että pelastustoimen nykyiset heikkoudet – sellaisiakin on – saadaan poistetuksi. Hyvällä suunnittelulla varmistetaan palvelujen sujuminen ja tavoitteiden jalkautuminen käytäntöön.

Nykyinen järjestelmä toimii paikallistasolla hyvin, se on lähellä ihmisten arkea, se tunnetaan ja siihen sitoutuu vakinaisen henkilöstön tukena 13 000 hälytystoimintaan osallistuvaa sopimuspalokuntalaista. Tätä hyvää ei saa menettää. Kuntien vahvaan itsehallintoon nojautuvana ja edelleenkin pieninä kokonaisuuksina toimiva järjestelmä ei kuitenkaan ole riittävän hyvin kyennyt toteuttamaan sellaisia uudistuksia, joita pelastuslaitokset tarvitsevat yhteisesti tai omaa toimialuettaan laajemmalla alueella. Paikallisuus on johtanut siihen, että erityisesti valtakunnallinen johto-organisaatio on henkilömäärältään ohut.

Hallitusohjelma asettaa uudistukselle seuraavat tavoitteet:

–          Pelastustoiminnan ja (siihen liittyvän) varautumisen valtakunnallista johtamista, suunnittelua, ohjausta, valvontaa ja koordinointia kehitetään ja parannetaan valtakunnan tason pelastusviranomaisten toimesta,

–          Selkeytetään pelastustoimen ja muiden siviiliviranomaisten johtamista ja koordinointia laaja-alaisten uhkien torjunnassa,

–          pelastusalan kustannustehokkuutta ja urapolkuja kehitetään uudistamalla koulutusjärjestelmää sekä kehittämällä sopimuspalokuntajärjestelmää.

Sisäministeriön pelastusosasto on nostanut kehittämiskohteiksi näiden lisäksi myös yhdenmukaiset palvelut ja toimintamallit sekä tutkimuksen kehittämisen ja sen hyödyntämisen. Digitaalisten palvelujen ja toimintamuotojen kehittäminen edellyttää panostusta yhteisiin tietojärjestelmiin. Hankintoja keskittämällä saadaan kustannussäästöjä.

Hallituksen marraskuinen päätös jätti kysymyksen pelastusalueiden määrästä jossain määrin avoimeksi – vaihtoehtoina 18, 15 tai 12 aluetta. Sisäministeriön käsityksen mukaan optimaalinen vaihtoehto olisi enintään 12 aluetta, jotka olisivat samat kuin sosiaali- ja terveystoimen uudistuksessa linjatut laajan päivystyksen sairaaloiden alueet. Se helpottaisi viranomaisten yhteistyötä erityisesti ensihoitopalveluissa ja toisaalta mahdollistaisi parhaiten edellä kuvattujen muiden tavoitteiden toteutumisen.

Turvallisuuspoliittisessa keskustelussa painottuvat usein uudet uhat, kuten tällä hetkellä varautuminen hybridiuhkiin tai -sodankäyntiin. Tässä keskustelussa on syytä muistaa, että ensimmäinen keino näihin uhkiin varautumisessa on se, että pidetään yhteiskunnan peruspalvelut ja elintärkeä infrastruktuuri kunnossa. Se, että pelastustoimi kykenee tehokkaasti suojaamaan ja pelastamaan ihmisiä erilaisissa suuronnettomuuksissa ja jopa mahdollisten terroritekojen ja asevoiman vaikutuksilta on yksi tärkeä osa-alue uusiin uhkiin varautumisessa.

Edessä on iso uudistus. Se on välttämätön. Vaikka suomalaiset ovat tyytyväisiä pelastustoimen nykyisiin palveluihin, on vaarallista jäädä katsomaan taaksepäin ja hypätä pois kehityksen kelkasta.

Esko Koskinen

Pelastusylijohtaja

Kuva: Ulla Tulonen / Sisäministeriö